Elämäni tuntuu tasapaksulta. Olen onnellinen, mutta en juurikaan koe vahvoja tunteita suuntaan tai toiseen. Olen aina vieroksunut ilosta hyppelehtimistä ja positiivisten tunteiden hehkuttamista ja minun onkin luontevampi ilmaista negatiivisia tunteita.
Olen ollut masentunut ja ahdistunut liki puolet elämästäni ja nyt kun se on asteittain viimein hellittänyt otettaan, huomaan lilluvani epämääräisessä tyytyväisyyden liemessä, jossa mikään ei minua juurikaan kosketa. Luulen tämän johtuvan siitä, että elämäni on jo jonkin aikaa ollut aivan liian rutinoitunutta. Toisaalta tarvitsen säännöllisyyttä, sillä olen huomannut sen vaikuttavan positiivisesti mielenterveyteeni, mutta välillä haluaisin edes hetken aikaa tuntea taas sen musertavan synkkyyden, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Kun epätoivo nielaisee ja on niin paha olo, ettei tiedä, miten päin olisi. Se on tuttua ja sen minä osaan.
Perjantaina kävimme Samurain kanssa kyläilemässä herra P:llä, missä myös herra Tuleva Näyttämötaiteilija siemaili homeelta maistuvaa valkoviiniä, minkä he olivat aloittaneet jo kello kahdeltatoista päivällä. Samurai ja herra P kiistelivät roomalaisten miekkojen alkuperäisestä pituudesta ja painosta, minkä jälkeen herra P innostui selittämään minulle yhdestä tämänhetkisestä lempiaiheestaan (josta itse olen kuullut jo kahdesti aiemmin eikä aihe ollut muillekaan vieras) eli parametrittomista puista.
Yritimme myös piristää herraa Akateemisella Urallaan Pelkästään Onnistunutta, jolla on taipumusta jatkuvaan synkistelyyn ja jonka kanssa herra P jakaa huoneiston. Hän vastasi hellyydenosoituksiin lukitsemalla minut siivouskomeroon.
Lauantaina pääsin vihdoin vuosikokoukseen, johon olin ollut menossa jo viime viikonloppuna. Olin alunperin ilmoittanut olevani suostuvainen johonkin helppoon virkaan hallituksessa. Niinpä päädyin sitten ko. järjestön hallituksen puheenjohtajaksi.
maanantai 10. maaliskuuta 2008
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Epäloogisuus käy lankeemuksen edellä
Luin aamulla tammikuun Voimasta pienen tiivistelmän palmuöljyntuotannon ongelmista. Tätä öljyähän käytetään paitsi ruokatuotteissa nykyisin myös biopolttoaineissa. Palmuöljyn tuotanto aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä, sillä sen tieltä raivataan sademetsää. Tästä johtuen biopolttoaineiden hiilitase kääntyy miinukselle. Lisäksi palmuöljy sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvoja, mikä on uhka kansanterveydelle.
Ottaa päähän, kun tällaisia järjettömiä hankkeita edistetään sen sijaan, että mietittäisiin kestäviä ratkaisuja. Tälläkin hetkellä osa seutuliikenteen busseista ajelee biodieselillä, jonka raaka-aineena käytetään palmuöljyä. Tässä lisätietoa aiheesta.
Voiman artikkelissa mainitaan myös, että teollisuuden piirissä on spekuloitu mahdollisuudella tehdä biopolttoainetta Amerikassa rasvaimuoperaatioissa syntyvästä ihmislaardista (jotka on hankittu palmuöljyranskalaisilla). Sangen ihastuttavaa ja mikä oiva keino tienata hieman taskurahaa! Lihotan itseni McMurderin euron jättihamppareilla, jonka jälkeen myyn läskini eniten tarjoavalle.
Tänään ostan vegaanista sinihomejuustoa (ei sisällä kolesterolia tai palmuöljyä eikä ketään ole kidutettu tai tapettu sen takia - soijakin tulee suoraan ihmisravinnoksi eikä kierrä eläinten kautta) ja menen silittämään koiraa.
Ottaa päähän, kun tällaisia järjettömiä hankkeita edistetään sen sijaan, että mietittäisiin kestäviä ratkaisuja. Tälläkin hetkellä osa seutuliikenteen busseista ajelee biodieselillä, jonka raaka-aineena käytetään palmuöljyä. Tässä lisätietoa aiheesta.
Voiman artikkelissa mainitaan myös, että teollisuuden piirissä on spekuloitu mahdollisuudella tehdä biopolttoainetta Amerikassa rasvaimuoperaatioissa syntyvästä ihmislaardista (jotka on hankittu palmuöljyranskalaisilla). Sangen ihastuttavaa ja mikä oiva keino tienata hieman taskurahaa! Lihotan itseni McMurderin euron jättihamppareilla, jonka jälkeen myyn läskini eniten tarjoavalle.
Tänään ostan vegaanista sinihomejuustoa (ei sisällä kolesterolia tai palmuöljyä eikä ketään ole kidutettu tai tapettu sen takia - soijakin tulee suoraan ihmisravinnoksi eikä kierrä eläinten kautta) ja menen silittämään koiraa.
Ninjatkaan eivät ole haavoittumattomia
Atooppinen ihoni kiusaa minua. Se on leimahtanut muutamassa paikassa eikä raivoisasta rasvauksesta huolimatta suostu osoittamaan mitään luovuttamisen merkkejä. Neiti K suositteli minulle hamppuöljyä ja huijasi minut eilen nauttimaan sitä kaksi ruokalusikallista.
Tämä johti mahakipuihin, oksetukseen ja palelemiseen peiton alla, minkä jälkeen neiti K hymyillen ilmoitti, että normaalisti suositellaan aloittamaan teelusikallisella päivässä, sillä kylmäpuristetut öljyt saattavat aiheuttaa huonoa oloa tottumattomille. Tätä hän ei kuitenkaan halunnut mainita etukäteen, sillä muuten olisin jättänyt öljyn nielemättä ja ihoni ei rauhoittuisi pitkään aikaan.
Tämä osoitti niin viehättävää utilitaristista ajattelua neiti K:lta, että voin olla hänelle vain leikilläni äkäinen. Ja nyt jo tuntuu, että käteni on vähän parempi kuin eilen illalla vaikka heräsinkin yöllä siihen, kun Samurai tökki minua ja kielsi minua raapimasta sitä unissani.
Kävin tänään lääkärissä. Omalääkärini on raivostuttava, elämäänsäkyllästynyt mies, joka ei edes vilkaise minua kysellessään asioistani ja jonka kädenpuristus on kuin löysä pullataikina, joka valahtaa sormien läpi. Lääkärikäynnistä johtuen saavuin pari tuntia myöhemmin töihin, mistä olin unohtanut ilmoittaa eilen. En edes pitänyt sitä kovin tärkeänä, sillä työtoverini tekee näin useasti eikä kukaan ihmettele, missä hän luuraa.
Kun sitten saavuin töihin, respan naiset huokasivat helpotuksesta ja kertoivat olleensa huolissaan ja aikoneensa juuri soittaa minulle. He olivat kyselleet minusta tuotannon pojiltakin enkä ymmärrä, mistä he voisivat tietää, missä minä olen. Sitten minun käskettiin mennä ilmoittamaan pojille, että olen kunnossa, niin huolestuneilta hekin olivat vaikuttaneet! Tämä episodi huvitti minua kovin.
Tämä johti mahakipuihin, oksetukseen ja palelemiseen peiton alla, minkä jälkeen neiti K hymyillen ilmoitti, että normaalisti suositellaan aloittamaan teelusikallisella päivässä, sillä kylmäpuristetut öljyt saattavat aiheuttaa huonoa oloa tottumattomille. Tätä hän ei kuitenkaan halunnut mainita etukäteen, sillä muuten olisin jättänyt öljyn nielemättä ja ihoni ei rauhoittuisi pitkään aikaan.
Tämä osoitti niin viehättävää utilitaristista ajattelua neiti K:lta, että voin olla hänelle vain leikilläni äkäinen. Ja nyt jo tuntuu, että käteni on vähän parempi kuin eilen illalla vaikka heräsinkin yöllä siihen, kun Samurai tökki minua ja kielsi minua raapimasta sitä unissani.
Kävin tänään lääkärissä. Omalääkärini on raivostuttava, elämäänsäkyllästynyt mies, joka ei edes vilkaise minua kysellessään asioistani ja jonka kädenpuristus on kuin löysä pullataikina, joka valahtaa sormien läpi. Lääkärikäynnistä johtuen saavuin pari tuntia myöhemmin töihin, mistä olin unohtanut ilmoittaa eilen. En edes pitänyt sitä kovin tärkeänä, sillä työtoverini tekee näin useasti eikä kukaan ihmettele, missä hän luuraa.
Kun sitten saavuin töihin, respan naiset huokasivat helpotuksesta ja kertoivat olleensa huolissaan ja aikoneensa juuri soittaa minulle. He olivat kyselleet minusta tuotannon pojiltakin enkä ymmärrä, mistä he voisivat tietää, missä minä olen. Sitten minun käskettiin mennä ilmoittamaan pojille, että olen kunnossa, niin huolestuneilta hekin olivat vaikuttaneet! Tämä episodi huvitti minua kovin.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2008
Ninjat pitävät pimeydestä
Havaitsin viikonloppuna, että minulla on vaikeuksia niin viikonpäivien, päivämäärien kuin kellonaikojenkin ymmärtämisen kanssa.
Olin tohkeissani kiirehtimässä lauantaina sekä erään järjestön vuosikokoukseen että aiemmin mainitsemalleni levynjulkkarikeikalle, kunnes tajusin, että kumpikaan niistä ei ollut sinä päivänä eikä siihen aikaan kuin luulin. Keikan viikonpäiväkin on oikeasti perjantai ja kummatkin tapahtuvat vasta tulevaisuudessa.
Lopulta tästä viikonlopusta tulikin sitten sangen rauhallinen: rakensimme Samurain kanssa majan, jossa loikoilimme, ja leivoimme kakun kuukautispäivän kunniaksi. Tanssimme ja minä lauloin Radio Suomipopin iskelmien mukana (havaitsin, että se on yllättävän helppoa vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan ko. kappaleita - niin melodia kuin sanoituksetkin ovat tarpeeksi ennalta-arvattavia). Harry Potterin ensimmäinen osakin tuli luettua loppuun.
Tänään totuttelin uuteen saliohjelmaani. Minulle suositeltiin lajia paremmin tukevia liikkeitä, joihin kuuluu mm. penkkipunnerrus ja rinnallevedon ja vauhtipunnerruksen yhdistelmä. Edellä mainitut vähän jännittivät, mutta luulen selvinneeni kunnialla. Olkapäätä vihloo edelleen välillä, mutta kunnolla lämmiteltynä se toimii jo ihan hyvin.
Olen huomannut mielialani noudattelevan samoja ratoja kuin tasan vuosi sitten. Heti syksyn saavuttua olen täynnä energiaa ja hymyilen lakkaamatta. Tutustun uusiin ihmisiin ja nautin heidän seurastaan. Näin kävi niin syksyllä 2006 kuin 2007:kin. Pyörin kumpanakin vuonna tiiviisti tietyssä sosiaalisessa verkostossa (kumpanakin vuonna eri).
Vuoden vaihduttua olen selvästi ottanut etäisyyttä näihin ihmisiin. Minua ei enää kiinnosta heidän seuransa ja useimmat ovat minusta oikeastaan melkoisen ärsyttäviä. Tänä vuonna tämä on johtanut järjestötoiminnan kuihtumiseen omalta osaltani ja onkin saanut minut pohtimaan itselleni mielekkäitä tapoja vaikuttaa. Olen syleillyt ajatusta, että kenties olen ainakin puolet vuodesta sen verran ihmisvihamielinen, ettei minun kannata edes yrittää vietää aikaani aktivistien seurassa vaan keskityn mieluummin itsenäiseen työskentelyyn.
Yleensä minuun iskee kevätmasennus. En voi sietää lisääntyvää valoa enkä varsinkaan sitä joka puolelta pursuavaa hehkutusta, kuinka ihanaa on, kun kesä taas tulee. Mieleni tekisi lyödä tällasia ihmisiä avokämmenellä takaraivoon. Vaikka oloni on tasapainoisempi kuin vuosiin, olen selvästi sitä epävarmempi mitä pidemmälle kevät etenee. Parasta vain yrittää kehittää ninjataitoja ja potkia turhan pirtsakoita vastaantulijoita.
Olin tohkeissani kiirehtimässä lauantaina sekä erään järjestön vuosikokoukseen että aiemmin mainitsemalleni levynjulkkarikeikalle, kunnes tajusin, että kumpikaan niistä ei ollut sinä päivänä eikä siihen aikaan kuin luulin. Keikan viikonpäiväkin on oikeasti perjantai ja kummatkin tapahtuvat vasta tulevaisuudessa.
Lopulta tästä viikonlopusta tulikin sitten sangen rauhallinen: rakensimme Samurain kanssa majan, jossa loikoilimme, ja leivoimme kakun kuukautispäivän kunniaksi. Tanssimme ja minä lauloin Radio Suomipopin iskelmien mukana (havaitsin, että se on yllättävän helppoa vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan ko. kappaleita - niin melodia kuin sanoituksetkin ovat tarpeeksi ennalta-arvattavia). Harry Potterin ensimmäinen osakin tuli luettua loppuun.
Tänään totuttelin uuteen saliohjelmaani. Minulle suositeltiin lajia paremmin tukevia liikkeitä, joihin kuuluu mm. penkkipunnerrus ja rinnallevedon ja vauhtipunnerruksen yhdistelmä. Edellä mainitut vähän jännittivät, mutta luulen selvinneeni kunnialla. Olkapäätä vihloo edelleen välillä, mutta kunnolla lämmiteltynä se toimii jo ihan hyvin.
Olen huomannut mielialani noudattelevan samoja ratoja kuin tasan vuosi sitten. Heti syksyn saavuttua olen täynnä energiaa ja hymyilen lakkaamatta. Tutustun uusiin ihmisiin ja nautin heidän seurastaan. Näin kävi niin syksyllä 2006 kuin 2007:kin. Pyörin kumpanakin vuonna tiiviisti tietyssä sosiaalisessa verkostossa (kumpanakin vuonna eri).
Vuoden vaihduttua olen selvästi ottanut etäisyyttä näihin ihmisiin. Minua ei enää kiinnosta heidän seuransa ja useimmat ovat minusta oikeastaan melkoisen ärsyttäviä. Tänä vuonna tämä on johtanut järjestötoiminnan kuihtumiseen omalta osaltani ja onkin saanut minut pohtimaan itselleni mielekkäitä tapoja vaikuttaa. Olen syleillyt ajatusta, että kenties olen ainakin puolet vuodesta sen verran ihmisvihamielinen, ettei minun kannata edes yrittää vietää aikaani aktivistien seurassa vaan keskityn mieluummin itsenäiseen työskentelyyn.
Yleensä minuun iskee kevätmasennus. En voi sietää lisääntyvää valoa enkä varsinkaan sitä joka puolelta pursuavaa hehkutusta, kuinka ihanaa on, kun kesä taas tulee. Mieleni tekisi lyödä tällasia ihmisiä avokämmenellä takaraivoon. Vaikka oloni on tasapainoisempi kuin vuosiin, olen selvästi sitä epävarmempi mitä pidemmälle kevät etenee. Parasta vain yrittää kehittää ninjataitoja ja potkia turhan pirtsakoita vastaantulijoita.
perjantai 29. helmikuuta 2008
Hyvää karkauspäivää!
Olen päättänyt olla kosimatta, sillä joutuisin kuitenkin lainaamaan itse Samuraille rahat hamekankaan ostoa varten.
Eilen yritin pyhittää lepopäivän itselleni, mutta olin vain todella tylsistynyt. En ollut pitkään aikaan viettänyt kokonaista arki-iltaa rauhassa yksinäni ja tunnuin kaipaavan sellaista (lisäksi niin tiski- kuin pyykkivuorikin alkoivat jo osoittaa kaatumisen merkkejä), mutta jo tunnin kuluttua pyörin sohvalla ahdistuneena ja manguin neiti K:lle. Kudoin lapasta ja tutkimme neiti K:n kanssa kuvia ulkoloisista ja muista niveljalkaisista.
Tässä on herra Tyvipikikärsäkäs:
Oikea olkapääni kiukuttelee. En ole pystynyt tekemään salilla kaikkia liikkeitä, mikä on harmi, sillä haluaisin samanlaiset hartiat kuin Sofia Boutellalla:
Toivon levon auttavan.
Täit innoittivat minusta tällaisen:
Aluksi luulin, että hilsettä
päänahastani pukkaa
kunnes tajusin, oli totuus toinen:
täinmunia pitkin tukkaa!
Kipinkapin apteekkiin
täikampa, shampoota
näillä kaikkoo moiset loiset
ei helpot olot niille koita
Kampasin ja vaahdottelin,
mut edelleen vain kutitteli
Tämä onkin sinnikäs kanta,
resistanssisi valtava
Hahaa - tukehdutanpa!
Hipeiltä niksit inhaan vaivaan:
öljyä ja chiliä
niitä kun vain niskaas nakkaat
jo alkaa vipinä!
Nyt on vieraat kaikonneet
taivuin tappamaan
on päiden vaivana joskus täit
vaikka kuinka pesisivät
Eilen yritin pyhittää lepopäivän itselleni, mutta olin vain todella tylsistynyt. En ollut pitkään aikaan viettänyt kokonaista arki-iltaa rauhassa yksinäni ja tunnuin kaipaavan sellaista (lisäksi niin tiski- kuin pyykkivuorikin alkoivat jo osoittaa kaatumisen merkkejä), mutta jo tunnin kuluttua pyörin sohvalla ahdistuneena ja manguin neiti K:lle. Kudoin lapasta ja tutkimme neiti K:n kanssa kuvia ulkoloisista ja muista niveljalkaisista.
Tässä on herra Tyvipikikärsäkäs:
Oikea olkapääni kiukuttelee. En ole pystynyt tekemään salilla kaikkia liikkeitä, mikä on harmi, sillä haluaisin samanlaiset hartiat kuin Sofia Boutellalla:
Toivon levon auttavan.
Täit innoittivat minusta tällaisen:
Aluksi luulin, että hilsettä
päänahastani pukkaa
kunnes tajusin, oli totuus toinen:
täinmunia pitkin tukkaa!
Kipinkapin apteekkiin
täikampa, shampoota
näillä kaikkoo moiset loiset
ei helpot olot niille koita
Kampasin ja vaahdottelin,
mut edelleen vain kutitteli
Tämä onkin sinnikäs kanta,
resistanssisi valtava
Hahaa - tukehdutanpa!
Hipeiltä niksit inhaan vaivaan:
öljyä ja chiliä
niitä kun vain niskaas nakkaat
jo alkaa vipinä!
Nyt on vieraat kaikonneet
taivuin tappamaan
on päiden vaivana joskus täit
vaikka kuinka pesisivät
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
Ninjat eivät oikeastaan tarvitsisi kuin yhden univormun useampana kappaleena
Kävimme eilen toverini Samurain kanssa vaateostoksilla. Ihailen hänen kykyään kuluttaa puhki kaikki housunsa, jolloin vasta hänen on pakon edessä taivuttava ostamaan uusia. UFF:lla oli onneksi loppunut euron päivät, joten minun ei tarvinnut silpoa ketään, sillä en menettänyt hermojani.
Itselläni on suhteessa kaappini tilavuuteen aivan liian paljon vaatteita. En koskaan viikkaa niitä ja etsiessäni jotain vedän kaikki vaatteet kerralla ulos kaapista lattialle, missä sitten myllään niitä löytämättä etsimääni ja lopulta jätän vaatekasan päiviksi pyörimään pölyissä. Surullisinta on, että sitten kuitenkin kuljen viikkoja samoissa vaatteissa, koska en pidä mistään, mitä omistan. Silti mieleni tekee jatkuvasti ostella kirpputoreilta ja ekokaupoista uusia. Taidankin ottaa seuraavalla kerralla kuvan tästä operaatiosta ja liittää tänne.
Olen ollut viime päivät jatkuvasti ärsyyntynyt, mutta luultavasti se on vain PMS-oireita. Kaikki tuntuu hankalalta ja ihmisten maneerit raivostuttavat. Tämä ei valitettavasti ole jäänyt läheisiltäni huomaamatta. Koin kuitenkin myös iloa neiti K:n huomauttaessa minulle, että hauikseni on kasvanut, kun kekkuloin t-paitasillani keittiössä.
Olemme teipanneet eteiskäytävän seinään millimetripaperia, johon olemme neiti K:n kanssa piirrelleet erilaisia kaavioita ja atomeita. Treenauksen edistymistä olemme suunnitelleet seuraavamme kaavioilla, jossa x on aika ja y esimerkiksi hauiksen ympärysmitta. Tällainen kaavio ei voi kuin miellyttää: jos käyrä on nouseva, on lihas kasvanut ja jos se taas on laskeva, rasva on palanut.
Tuttavani ja entinen bänditoverini (joka on niin salaperäinen, etten millään keksi hänelle lempinimeä, joka nasevasti kuvaisi hänen koko olemustaan) kutsui minut uuden bändinsä levynjulkkarikeikalle, mikä mainoksen perusteella vaikuttaa niin epämääräiseltä tapahtumalta, että olen luultavasti pakotettu saapumaan paikalle. On hauskaa, kun nuoret miehet soittavat läskibassoa.
Odotan huomista. Rakennamme majan.
Itselläni on suhteessa kaappini tilavuuteen aivan liian paljon vaatteita. En koskaan viikkaa niitä ja etsiessäni jotain vedän kaikki vaatteet kerralla ulos kaapista lattialle, missä sitten myllään niitä löytämättä etsimääni ja lopulta jätän vaatekasan päiviksi pyörimään pölyissä. Surullisinta on, että sitten kuitenkin kuljen viikkoja samoissa vaatteissa, koska en pidä mistään, mitä omistan. Silti mieleni tekee jatkuvasti ostella kirpputoreilta ja ekokaupoista uusia. Taidankin ottaa seuraavalla kerralla kuvan tästä operaatiosta ja liittää tänne.
Olen ollut viime päivät jatkuvasti ärsyyntynyt, mutta luultavasti se on vain PMS-oireita. Kaikki tuntuu hankalalta ja ihmisten maneerit raivostuttavat. Tämä ei valitettavasti ole jäänyt läheisiltäni huomaamatta. Koin kuitenkin myös iloa neiti K:n huomauttaessa minulle, että hauikseni on kasvanut, kun kekkuloin t-paitasillani keittiössä.
Olemme teipanneet eteiskäytävän seinään millimetripaperia, johon olemme neiti K:n kanssa piirrelleet erilaisia kaavioita ja atomeita. Treenauksen edistymistä olemme suunnitelleet seuraavamme kaavioilla, jossa x on aika ja y esimerkiksi hauiksen ympärysmitta. Tällainen kaavio ei voi kuin miellyttää: jos käyrä on nouseva, on lihas kasvanut ja jos se taas on laskeva, rasva on palanut.
Tuttavani ja entinen bänditoverini (joka on niin salaperäinen, etten millään keksi hänelle lempinimeä, joka nasevasti kuvaisi hänen koko olemustaan) kutsui minut uuden bändinsä levynjulkkarikeikalle, mikä mainoksen perusteella vaikuttaa niin epämääräiseltä tapahtumalta, että olen luultavasti pakotettu saapumaan paikalle. On hauskaa, kun nuoret miehet soittavat läskibassoa.
Odotan huomista. Rakennamme majan.
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Vauhtia ja vaaratilanteita
Perjantaina oli puolestaan minun vuoroni tavata toverini Samurain ystäviä. He olivat melko lailla sellaisia kuin olin kuvitellutkin - yhteiskunta määrittelisi heidät todennäköisesti hieman syrjäytyneiksi nuoriksi miehiksi. Eivät he silti ole niitä, joilla menee kaikista huonoiten. Asuvat oikeissa asunnoissa ja joku opiskeleekin. He vain sattuvat pitämään huumeista.
Seurasin sivusta heidän puuhailujaan ja join energiajuomaa. Nämä nuoret miehet ovat lahjakkaita ja sympaattisia ja osa varmasti ns. hyvistä kodeista. He soittivat kitaraa, lauleskelivat ja minä makoilin lattialla tuntematta oloani lainkaan uhatuksi.
Korvaani särähtää joka kerta, kun julkisessa keskustelussa viitataan "narkkareihin" ja puhutaan katukuvan siivoamisesta. En pysty ennustamaan, kenestä lähipiirissäni tulee huumeiden tai alkoholin väärinkäyttäjä - potentiaalia on varmasti monessakin. Osa jättää aineet nuoruuteensa, mutta tuskin kaikki. Missä vaiheessa ihmisestä tulee halveksuttava hylkiö, jonka ihmisarvo on oikeutettua sivuuttaa? Ensimmäisen huumekokeilun jälkeen? Vai sen jälkeen, kun on jo jäänyt koukkuun? Kun velkoja on kertynyt enemmän kuin omaisuutta? Kun nukkuu roskiksessa ja pissaa housuunsa? Missä vaiheessa näitä ihmisiä pitäisi auttaa ja huomioida? Kannattaisiko edes kerran hymyillä vastaantulijalle? Pitäisikö välillä ajatella muitakin kuin itseään? Ehkä tämä suoritusyhteiskunta ei vain sovi kaikille?
Lauantaina osoitin mieltäni turkissomisteita vastaan, minkä jälkeen leivoimme tiikerikakkua. Analysoimme neiti K:n kanssa Suomen eläinoikeusliikkeen tilaa (samalla, kun kirjoitimme neiti K:lle deitti-ilmoitusta, jossa yritimme käyttää mahdollisimman usein sanaa 'panohalukas') ja huomasimme jakavamme yhteisen turhautuneisuudentunteen.
Keskustelun pohjalta aloin pohtia suhdettani anarkismiin. Vaikka kannatan pieniä omavaraisia yhteisöjä, joissa päätöksenteko hoidettaisiin aidosti demokraattisesti, en ole silti varma, jaksaisinko sitä alituista keskustelua rajanvedoista, toimintatavoista ja päätöksistä. On myös selvää, että tällaisiin rakenteisiin sisältyy aina piilevää valtaa, jota puolestaan täytyisi jälleen yrittää purkaa keskustelemalla aiheesta. Olen kokenut tämän kuluttavaksi. Eläinoikeusliikkeessä positiivista kehitystä edustaa mielestäni Fauna ry:n perustaminen.
Luulen viimein löytäneeni kutsumusammattini (ninjuuden lisäksi). Olen kyllästynyt tuhlaamaan aikaani istumalla toimistossa, jossa en tee yhtään mitään hyödyllistä. Toivon pääseväni taas koulun penkille ja lopulta tekemään oikeasti jotain, jolla on merkitystä. Tähän pyrkimykseeni olenkin saanut kannatusta, mikä innostaa minua entisestään.
Seurasin sivusta heidän puuhailujaan ja join energiajuomaa. Nämä nuoret miehet ovat lahjakkaita ja sympaattisia ja osa varmasti ns. hyvistä kodeista. He soittivat kitaraa, lauleskelivat ja minä makoilin lattialla tuntematta oloani lainkaan uhatuksi.
Korvaani särähtää joka kerta, kun julkisessa keskustelussa viitataan "narkkareihin" ja puhutaan katukuvan siivoamisesta. En pysty ennustamaan, kenestä lähipiirissäni tulee huumeiden tai alkoholin väärinkäyttäjä - potentiaalia on varmasti monessakin. Osa jättää aineet nuoruuteensa, mutta tuskin kaikki. Missä vaiheessa ihmisestä tulee halveksuttava hylkiö, jonka ihmisarvo on oikeutettua sivuuttaa? Ensimmäisen huumekokeilun jälkeen? Vai sen jälkeen, kun on jo jäänyt koukkuun? Kun velkoja on kertynyt enemmän kuin omaisuutta? Kun nukkuu roskiksessa ja pissaa housuunsa? Missä vaiheessa näitä ihmisiä pitäisi auttaa ja huomioida? Kannattaisiko edes kerran hymyillä vastaantulijalle? Pitäisikö välillä ajatella muitakin kuin itseään? Ehkä tämä suoritusyhteiskunta ei vain sovi kaikille?
Lauantaina osoitin mieltäni turkissomisteita vastaan, minkä jälkeen leivoimme tiikerikakkua. Analysoimme neiti K:n kanssa Suomen eläinoikeusliikkeen tilaa (samalla, kun kirjoitimme neiti K:lle deitti-ilmoitusta, jossa yritimme käyttää mahdollisimman usein sanaa 'panohalukas') ja huomasimme jakavamme yhteisen turhautuneisuudentunteen.
Keskustelun pohjalta aloin pohtia suhdettani anarkismiin. Vaikka kannatan pieniä omavaraisia yhteisöjä, joissa päätöksenteko hoidettaisiin aidosti demokraattisesti, en ole silti varma, jaksaisinko sitä alituista keskustelua rajanvedoista, toimintatavoista ja päätöksistä. On myös selvää, että tällaisiin rakenteisiin sisältyy aina piilevää valtaa, jota puolestaan täytyisi jälleen yrittää purkaa keskustelemalla aiheesta. Olen kokenut tämän kuluttavaksi. Eläinoikeusliikkeessä positiivista kehitystä edustaa mielestäni Fauna ry:n perustaminen.
Luulen viimein löytäneeni kutsumusammattini (ninjuuden lisäksi). Olen kyllästynyt tuhlaamaan aikaani istumalla toimistossa, jossa en tee yhtään mitään hyödyllistä. Toivon pääseväni taas koulun penkille ja lopulta tekemään oikeasti jotain, jolla on merkitystä. Tähän pyrkimykseeni olenkin saanut kannatusta, mikä innostaa minua entisestään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)