Hyvää karkauspäivää!

Olen päättänyt olla kosimatta, sillä joutuisin kuitenkin lainaamaan itse Samuraille rahat hamekankaan ostoa varten.

Eilen yritin pyhittää lepopäivän itselleni, mutta olin vain todella tylsistynyt. En ollut pitkään aikaan viettänyt kokonaista arki-iltaa rauhassa yksinäni ja tunnuin kaipaavan sellaista (lisäksi niin tiski- kuin pyykkivuorikin alkoivat jo osoittaa kaatumisen merkkejä), mutta jo tunnin kuluttua pyörin sohvalla ahdistuneena ja manguin neiti K:lle. Kudoin lapasta ja tutkimme neiti K:n kanssa kuvia ulkoloisista ja muista niveljalkaisista.

Tässä on herra Tyvipikikärsäkäs:



Oikea olkapääni kiukuttelee. En ole pystynyt tekemään salilla kaikkia liikkeitä, mikä on harmi, sillä haluaisin samanlaiset hartiat kuin Sofia Boutellalla:



Toivon levon auttavan.

Täit innoittivat minusta tällaisen:

Aluksi luulin, että hilsettä
päänahastani pukkaa
kunnes tajusin, oli totuus toinen:
täinmunia pitkin tukkaa!

Kipinkapin apteekkiin
täikampa, shampoota
näillä kaikkoo moiset loiset
ei helpot olot niille koita

Kampasin ja vaahdottelin,
mut edelleen vain kutitteli
Tämä onkin sinnikäs kanta,
resistanssisi valtava

Hahaa - tukehdutanpa!

Hipeiltä niksit inhaan vaivaan:
öljyä ja chiliä
niitä kun vain niskaas nakkaat
jo alkaa vipinä!

Nyt on vieraat kaikonneet
taivuin tappamaan
on päiden vaivana joskus täit
vaikka kuinka pesisivät

Ninjat eivät oikeastaan tarvitsisi kuin yhden univormun useampana kappaleena

Kävimme eilen toverini Samurain kanssa vaateostoksilla. Ihailen hänen kykyään kuluttaa puhki kaikki housunsa, jolloin vasta hänen on pakon edessä taivuttava ostamaan uusia. UFF:lla oli onneksi loppunut euron päivät, joten minun ei tarvinnut silpoa ketään, sillä en menettänyt hermojani.

Itselläni on suhteessa kaappini tilavuuteen aivan liian paljon vaatteita. En koskaan viikkaa niitä ja etsiessäni jotain vedän kaikki vaatteet kerralla ulos kaapista lattialle, missä sitten myllään niitä löytämättä etsimääni ja lopulta jätän vaatekasan päiviksi pyörimään pölyissä. Surullisinta on, että sitten kuitenkin kuljen viikkoja samoissa vaatteissa, koska en pidä mistään, mitä omistan. Silti mieleni tekee jatkuvasti ostella kirpputoreilta ja ekokaupoista uusia. Taidankin ottaa seuraavalla kerralla kuvan tästä operaatiosta ja liittää tänne.

Olen ollut viime päivät jatkuvasti ärsyyntynyt, mutta luultavasti se on vain PMS-oireita. Kaikki tuntuu hankalalta ja ihmisten maneerit raivostuttavat. Tämä ei valitettavasti ole jäänyt läheisiltäni huomaamatta. Koin kuitenkin myös iloa neiti K:n huomauttaessa minulle, että hauikseni on kasvanut, kun kekkuloin t-paitasillani keittiössä.

Olemme teipanneet eteiskäytävän seinään millimetripaperia, johon olemme neiti K:n kanssa piirrelleet erilaisia kaavioita ja atomeita. Treenauksen edistymistä olemme suunnitelleet seuraavamme kaavioilla, jossa x on aika ja y esimerkiksi hauiksen ympärysmitta. Tällainen kaavio ei voi kuin miellyttää: jos käyrä on nouseva, on lihas kasvanut ja jos se taas on laskeva, rasva on palanut.

Tuttavani ja entinen bänditoverini (joka on niin salaperäinen, etten millään keksi hänelle lempinimeä, joka nasevasti kuvaisi hänen koko olemustaan) kutsui minut uuden bändinsä levynjulkkarikeikalle, mikä mainoksen perusteella vaikuttaa niin epämääräiseltä tapahtumalta, että olen luultavasti pakotettu saapumaan paikalle. On hauskaa, kun nuoret miehet soittavat läskibassoa.

Odotan huomista. Rakennamme majan.

Vauhtia ja vaaratilanteita

Perjantaina oli puolestaan minun vuoroni tavata toverini Samurain ystäviä. He olivat melko lailla sellaisia kuin olin kuvitellutkin - yhteiskunta määrittelisi heidät todennäköisesti hieman syrjäytyneiksi nuoriksi miehiksi. Eivät he silti ole niitä, joilla menee kaikista huonoiten. Asuvat oikeissa asunnoissa ja joku opiskeleekin. He vain sattuvat pitämään huumeista.

Seurasin sivusta heidän puuhailujaan ja join energiajuomaa. Nämä nuoret miehet ovat lahjakkaita ja sympaattisia ja osa varmasti ns. hyvistä kodeista. He soittivat kitaraa, lauleskelivat ja minä makoilin lattialla tuntematta oloani lainkaan uhatuksi.

Korvaani särähtää joka kerta, kun julkisessa keskustelussa viitataan "narkkareihin" ja puhutaan katukuvan siivoamisesta. En pysty ennustamaan, kenestä lähipiirissäni tulee huumeiden tai alkoholin väärinkäyttäjä - potentiaalia on varmasti monessakin. Osa jättää aineet nuoruuteensa, mutta tuskin kaikki. Missä vaiheessa ihmisestä tulee halveksuttava hylkiö, jonka ihmisarvo on oikeutettua sivuuttaa? Ensimmäisen huumekokeilun jälkeen? Vai sen jälkeen, kun on jo jäänyt koukkuun? Kun velkoja on kertynyt enemmän kuin omaisuutta? Kun nukkuu roskiksessa ja pissaa housuunsa? Missä vaiheessa näitä ihmisiä pitäisi auttaa ja huomioida? Kannattaisiko edes kerran hymyillä vastaantulijalle? Pitäisikö välillä ajatella muitakin kuin itseään? Ehkä tämä suoritusyhteiskunta ei vain sovi kaikille?

Lauantaina osoitin mieltäni turkissomisteita vastaan, minkä jälkeen leivoimme tiikerikakkua. Analysoimme neiti K:n kanssa Suomen eläinoikeusliikkeen tilaa (samalla, kun kirjoitimme neiti K:lle deitti-ilmoitusta, jossa yritimme käyttää mahdollisimman usein sanaa 'panohalukas') ja huomasimme jakavamme yhteisen turhautuneisuudentunteen.

Keskustelun pohjalta aloin pohtia suhdettani anarkismiin. Vaikka kannatan pieniä omavaraisia yhteisöjä, joissa päätöksenteko hoidettaisiin aidosti demokraattisesti, en ole silti varma, jaksaisinko sitä alituista keskustelua rajanvedoista, toimintatavoista ja päätöksistä. On myös selvää, että tällaisiin rakenteisiin sisältyy aina piilevää valtaa, jota puolestaan täytyisi jälleen yrittää purkaa keskustelemalla aiheesta. Olen kokenut tämän kuluttavaksi. Eläinoikeusliikkeessä positiivista kehitystä edustaa mielestäni Fauna ry:n perustaminen.

Luulen viimein löytäneeni kutsumusammattini (ninjuuden lisäksi). Olen kyllästynyt tuhlaamaan aikaani istumalla toimistossa, jossa en tee yhtään mitään hyödyllistä. Toivon pääseväni taas koulun penkille ja lopulta tekemään oikeasti jotain, jolla on merkitystä. Tähän pyrkimykseeni olenkin saanut kannatusta, mikä innostaa minua entisestään.

Ninjan on tärkeää pitää kiinni yksityisyydestään

Aloitin päiväni lukemalla Helsingin Sanomien artikkelin siitä, kuinka sisäministeriö on esittänyt passin hakijoiden sormenjälkien keräämistä tietokantaan, mitä poliisi puolestaan haluaisi hyödyntää.

Olen jo jonkin aikaa seurannut valvonnan kiristymistä yhteiskunnassamme. Tästä löytyy jatkuvasti uusia esimerkkejä - valvontakameroita lisätään, ihmisiä seurataan RFID-tunnisteiden avulla ja sivustoja sensuroidaan mielivaltaisesti (kts. esim. viimeaikainen lapsipornosensuurikeskustelu).

En jaksa toistaa samoja ajatuksia, joita Internet ja erilaiset keskustelupalstat jo pursuavat, mutta toivoisin, että useampi ihminen kiinnittäisi yksityisyyteensä enemmän huomiota myös netissä. Tässä muutamia linkkejä aiheesta:

EFFI - suomalainen järjestö, joka puolustaa kansalaisten sähköisiä oikeuksia
piraattiliitto.org - juttua mm. internetsensuurista
PGP sähköpostien salaamiseen
OTR-viestintä reaaliaikaisen viestinnän (esim. messenger) salaamiseen
InfoAnarchy - wiki internetsalauksista ja -turvallisuudesta
OTR-projektin kotisivut, mm. plug-inien latausmahdollisuus

Eilen kävin luennolla, joka käsitteli nanoteknologiaa. Ollaan mielestäni hieman hakoteillä, jos metabolisen oireyhtymän hoitoon kehitetään nanokoneita, jotka putsaavat verisuonten tukkeumat ja estävät tukkeutumien uusiutumista. Saako olla lisää sipsejä ja kokista?

En haluaisi blogini olevan näin raskas. Ensi kerralla kirjoitan kepeämmin.

Ninjan on tärkeää säilyttää mielensä tyyneys

En nähnyt Kuuta.

Kävin eilen terveyskeskuksessa. Saavuin paikalle ennen kahdeksaa ja astuin hissiin havaitakseni, että sen lukitus aukeaa vasta klo 7.55. Kun hissin ovet avautuivat uudestaan samassa kerroksessa, minut oli saartanut aulassa odotteleva mummoarmeija, joka valppaana vahti, etten ehdi ennen heitä toiseen kerrokseen nappaamaan vuorolappua.

Mummot ja keski-ikäinen mies päättivät tunkea hissiin odottelemaan, että se lähtee liikkeelle, ja niin me kaikki seisoimme enemmän tai vähemmän vaivaantuneina metallisessa korissa, joka ei edes liikkunut minnekään. Mies yritti keventää tunnelmaa höpisemällä hissipojista samalla, kun vimmatusti rämpytti kakkoskerroksen nappulaa. Onneksemme pääsimme pian liikkeelle ja annoin mummojen rynnistää ohitseni vuoronumerolaitteelle.

Illalla tapasin jälleen toveriani Samuraita (jolla on ADHD ja lukihäiriö) ja kävimme lainaamassa Harry Pottereita. Paistoimme köyhiä ritareita ja söimme niitä hillolla ja kauravaniljakastikkeella, minkä jälkeen luin Samuraille ääneen Pottereiden ensimmäistä osaa. Samurain mielestä luin paremmin kuin hänen vanhempansa, kun hän oli pieni. Hän oli selvästi onnellinen tarinatuokiosta ja pyysi minua lukemaan lisää.

Viime perjantaina herra P (jota olin pitkään pitänyt streittarina, mutta joka onkin paljastunut aivan muuksi) tiedusteli mielipiteitämme varastamisesta. Hänen mielestään se on "siistiä" enkä juuri muita perusteluita kuullutkaan.

Varastaminen tyydyttääkseen perustarpeita on hyväksyttävää (esim. ruoka), mutta tarpeettomien kulutushyödykkeiden pöllimiselle en näe perusteita. Kukaan ei kuole ilman hiuslakkaa, joten sitä ei voi perustella välttämättömyydellä. Myöskään varastaminen eettisistä syistä ("en halua tukea pahisyhtiötä X -> varastaminen horjuttaa yhtiön taloutta ja sen sijaan, että vain boikotoisin, aiheutan samalla negatiivisia vaikutuksia") ei toimi, sillä yksittäisen ihmisen varastelu ei massatuotannossa vaikuta yhtiön X talouteen millään lailla vaan päinvastoin: varastetun tuotteen tilalle hankitaan joka tapauksessa uusi tuote yhtiöltä X.

Jos taas varastelee vain siksi, että saa siitä jännitystä elämäänsä, kannattanee
harkita muita lajeja - esimerkiksi vapaata kiipeilyä.

Itse mieluummin maksan eettisistä tuotteista ja tuen niiden tuotantoa kuin varastelen epäeettisiä versioita (tästä ei kuitenkaan kannata vetää johtopäätöksiä, että esimerkiksi vastustaisin kansalaistottelemattomuutta).

Ninjakuume leviää

Työpaikalla esimieheni on myös innostunut ninjailusta. On sangen viehättävää, että hän alkoi tervehtiä minua karatekäsiliikkeillä sen jälkeen, kun olin pyynnöstä valaissut häntä siitä, mitä kasvia Karate Kidissä leikellään (bonsaita). Myös läheisin työtoverini utelee minulta usein, miten ninjailuni edistyvät. He todennäköisesti ymmärtävät, että on firman edun mukaista olla ninja talossa ja pysyä sen kanssa hyvissä väleissä.

Neiti K (joka pitää M.A. Nummisesta ja jonka kanssa jaan huoneiston) on yksi älykkäimmistä ihmisistä, joita tunnen. Hän on paitsi älykäs myös empaattinen, hauska ja viehättävä (sekä hulluna siivoamiseen). Siksi on huvittavaa, että hän toistuvasti kuvailee itseään sellaisilla sanoilla kuin 'hikinen', 'maskuliininen', 'koriseva' tai 'kömpelö'.
(Minä olen hänen mielestään tyttömäinen, siro ja herttainen, mutta koska hänen arvostelukykyynsä ei selvästikään voi luottaa, jätän moiset adjektiivit omaan arvoonsa. Vaikka toki kunnon kunoichin tulisikin olla juuri sellainen - auttaahan se huomattavasti vastustajan harhauttamisessa.)

Laulaa neiti K ei osaa, mutta on siinä innokas ja siksi hän onkin sangen sopiva punk-bändimme vokalistiksi. Emme ole vielä pitäneet yksiäkään bänditreenejä, mutta oikea autotalli treenikämppänä innostaa meitä kovasti ja aiommekin järjestää siellä keikan heti ensimmäisen tilaisuuden saavuttua.

Huomenaamulla on täydellinen kuunpimennys. Kuten kunnon ninjat konsanaan, herään joka aamu muutenkin kello viisi, joten olen noussut juuri sopivasti nähdäkseni täydellisen pimennyksen vaiheen. Tosin mikäli ilma lämpenee niin kuin on luvattu, jää koko homma pilvien takia näkemättä. Tällä kertaa olen kuitenkin valppaana oikeana päivänä oikeaan aikaan enkä missaa sitä niin kuin kävi jokin aika sitten meteorimaksimin kanssa (pällistelimme tähdenlentoja päivää liian myöhään keskellä yötä hyisellä kalliolla metsän keskellä emmekä nähneet yhtäkään).

Eilen voitin merimiespainissa itseäni puolta isomman pojan ja hykertelin salaa mielessäni. Treenaus selvästi tuottaa tulosta!

Ninjaksi ei tulla - ninjaksi synnytään

Viikonloppuna kierrätin toveriani Samuraita (jonka jo lähes voitan kädenväännössä) juhlissa ja esittelin häntä sekalaisille ystävilleni. Samurai pitää paitsi humalahakuisesta juomisesta myös muista päihteistä ja hän löysikin pian samanhenkistä seuraa. Myönnän itsekin istuneeni länsi-helsinkiläisen kerrostalohuoneiston kylpyammeessa savuisessa seurueessa ja katselleeni, kun tuntematon ihminen oksentaa vessanpönttöön vastanautittua punaviiniä.

Kuten kunnon ninjan kuuluukin, pysyin silti tilanteen tasalla ja mikäli se niin olisi vaatinut, olisin päättäväisellä palomiesotteella heilauttanut Samurain
olkapäilleni ja kantanut hänet nukkumaan. Onnekseni Samurai jaksoi kuitenkin itse hoiperella koko matkan (kolmisen kilometriä) sänkyyni eikä kuorsannutkaan liikaa.

Havaitsin, että päässäni kasvavat karvat herättivät monissa halun silitellä niitä. Herrat Avoin Runkkari ja Rovaniemeläinen Roolipelaaja vol. 1 (vol. 2:n olin sattumalta tavannut otaniemeläisessä opiskelijasolussa ja olimme nopeasti huomanneet jakavamme tuttavia) sekä neiti Eläinkokeet-ovat-hyväksyttäviä palasivat niiden pariin useammankin kerran. En häiriintynyt näistä hellyydenosoituksista vaan kehräsin ja mau'uin, mikä näytti tyydyttävän heidän odotuksiaan.

Äitini ei näyttänyt ymmärtävän, mitä tarkoitin, kun käydessäni hänen luonaan kerroin alkaneeni harjoitella ninjaksi. Sen sijaan hän alkoi puhua lempiaiheestaan eli lihavista ihmisistä ja kuvailunsa vakuudeksi demonstroi heidän kävelytyyliään vaappumalla antiikkihuonekalujensa ympäri. Tästä päättelen, että hän kannattaa kuntoiluharrastustani.

Viikonlopun riennoista uupuneena nukuin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä yksitoista tuntia ja heräsin kello viisi aamulla lähteäkseni tunnelmalliselle homekellariin rakennetulle kuntosalilleni treenaamaan. Tätä kirjoittaessani oloni on levollinen ja pirteä ja olen valmis uuden viikon haasteisiin, joita tulen kohtaamaan pyrkimyksissäni löytää itsestäni sisäinen ninjani ja jalostaa siitä harmoninen psyko-fyysinen kokonaisuus.

Kunoichi

Kunoichi on feminiininen vastine miespuoliselle ninjalle.

Toisin kuin fiktiossa, tosielämän kunoichit koulutettiin eri tavoin kuin ninjat. Heidän koulutuksena keskittyi enemmän valeasujen ja myrkkyjen käyttöön sekä he opettelivat hyödyntämään sukupuoltaan taistelussa vihollisia vastaan. He käyttivät lähitaistelutekniikoita vain kiinnijäädessään. Yleensä he tekeytyivät geishoiksi, prostituoiduiksi, viihdyttäjiksi, ennustajiksi tai vastaaviksi päästäkseen lähelle vihollista. Normaalisti he viettelivät tulevan uhrinsa ja päästessään tarpeeksi lähelle myrkyttivät hänet.

Kunoichit piilottivat aseita valeasuihinsa, kuten myrkytettyjä neuloja hiuksiinsa ja veitsiä hihoihinsa. Usein he myös muunsivat aiemmin harmittomasta tavarasta aseen. He esimerkiksi opettelivat katkomaan luita puukengillään, asensivat teriä viuhkoihinsa tai käyttivät sateenvarjoa kilpenä.

Heidän lempiaseensa oli neko-te. Neko-te koostuu teräksisistä kynsistä, jotka kiinnitetään käteen nahkaremmeillä. Kynnet olivat yleensä kastettu myrkkyyn ja uhrien silmät olivat kunoichien lempisilpomiskohteita.